Niin paljon opetettavaa...

...ja aikaa opetukseen vain rajallisesti!

Olen pohtinut viime aikoina sitä, millainen on hyvä opaskoira. Mitä kaikkea minun eläintenkouluttajana on tarkoitus opaskoiralle opettaa? Mitä sen tulee osata? Toki kaikki liikenteessä liikkumiseen liittyvät asiat, tottakai, mutta mitä muuta? Perustottelevaisuutta, tottakai. Paikalla oloa, istumista, odottamista, seuraamista jne. Entä sitten arjessa eläminen? Periaatteessahan opaskoirat asuvat opintojensa ajan tarhalla, mutta otamme niitä aina omien mahdollisuuksien mukaan kotiin "kotiopetukseen", jotta näemme, millaiset tavat niillä kotioloissa on ja jotta niitä voidaan opettaa myös kotitavoissa. Mikä on liian vähän kotitapojen opetusta ja mikä tarpeeksi? Sen tiedän, että "liikaa" tarkoittaa varmasti sitä, etten enää itse jaksa tehdä täysipainoisesti töitä, koska olen käyttänyt myös omaa vapaa-aikaani opaskoiran opetukseen. Tässä tullaan myös taas siihen kysymykseen, että millainen on hyvä eläintenkouluttaja? Varmaankin sellainen, joka tietää, mikä on "tarpeeksi" koulutusta kullekin koiralle kussakin tilanteessa? Apuja saa tutustumalla tulevaan koirankäyttäjään ja kartoittamalla sitä, millaisiin oloihin ja mihin elämäntilanteeseen koira tulee ja mihin käyttäjä opaskoiraa tarvitsee. Mutta mikään ennustajaeukko ei koirankouluttaja ole. Kaikkia vastaantulevia tilanteita on mahdotonta opettaa, vaikka haluaisikin.

Eilen juttelin puhelimessa yhden opaskoirankäyttäjän kanssa, jonka mielestä hänen koiralleen ei oltu opetettu tarpeeksi tottelevaisuutta. Ongelmana oli se, että kun hän meni kyläilemään opaskoiransa kanssa, opaskoira oli hyvin innokas ja halusi tutustua kyläpaikkaan kiertämällä kaikki huoneet ja tervehtimällä kaikki ihmiset. Tämän jälkeen opaskoira kyllä rauhoittui olemaan paikallaan käyttäjänsä jalkoihin. Minusta opaskoiran - labradorinnoutaja kun on - toiminta kuulosti ihan normaalilta koiran toiminnalta.  Silti minun täytyy ottaa käyttäjän kokemus totena ja miettiä siihen ratkaisuja. Samalla minun on kuitenkin yritettävä selittää tilannetta myös koiran kannalta niin, ettei siltä odotettaisi mahdottomia ottaen huomioon sen ikä ja käyttäjän ja koiran yhteiselon pituus.

Välillä tuntuu, että ihmisillä on kohtuuttomia odotuksia ja mielikuvia opaskoirien suhteen. Eräässä yleisötilaisuudessa meiltä kysyttiin, että mikähän on mennyt vikaan, kun uusi opaskoira on törmäyttänyt käyttäjänsä esteeseen. (ihmettelisin suuresti, jos opaskoira ei kertaakaan törmäyttäisi käyttäjäänsä esteeseen!) Useamman kerran opaskoiraa kouluttaessani olen saanut vastata kysymykseen, että miten me opetamme opaskoirille liikennevalot? (emme mitenkään - koira ei voi olla vastuussa liikennevalojen lukemisesta, siitä vastuussa on aina koirankäyttäjä) Opaskoira ei ole ihminen, eikä kone - kaukana siitä! On hassua, että ihmiset ajattelevat, että opasvaljaat tekevät koirista superkoiria :) Opaskoira on kuitenkin ihan tavallinen koira, ihan vaan se naapurin "musti", jolle on opetettu tiettyjä toimintatapoja, joita se parhaan sen hetkisen keskittymiskykynsä ja taitonsa mukaan toteuttaa. Välillä nuoren (ja vanhemmankin) koiran keskittymisen voi viedä jokin ihana haju - tai vaikka jokin kaupungilla vastaantullut asia, jota se ei ole koulutuksen aikana sattunut vielä näkemään. Opaskoira ei ole valmis koira lähtiessään oman käyttäjänsä luo. Ensimmäisen puolen vuoden, vuoden aikana tulee varmasti eksymisiä, törmäilyjä esteisiin ja muitakin yllätyksiä: "ai, tämä koira käyttäytyykin tässä tilanteessa näin!" Eivätkä yllätykset varmasti senkään jälkeen lopu, kun kyse on eläimistä!  Niinpä niin - se, mikä on tarpeeksi hyvä opaskoira ja mikä on tarpeeksi hyvä eläintenkouluttaja, riippuu ihan siitä, kuka asiaa arvioi. Mielenkiintoista tässä työssä on tasapainoilla ihmisten tarpeiden ja odotuksien ja koirien kapasiteetin ja koiran luonnollisten tarpeiden ja toimintojen välimaastossa. Miten saan parhaalla mahdollisella tavalla otettua huomioon sekä opaskoirankäyttäjän että opaskoiran tarpeet - ja siinä sivussa vielä mietittyä, miten paljon minä pystyn koulutukseen panostaa, jotta jaksan tehdä töitä myös jatkossa hyvillä mielin?

:)

Ajatuksia Outin ja Riikan ajatuksista

Riikka: Välillä on tosiaan valaisevaa vaihtaa roolia :) Opaskoirankoulutuksessa varmasti yksi valaisevimpia hetkiä on aina se, kun laittaa itse laput silmille ja on itse sokkona koiran kuljetettavana ja ihmisen peesattavana. Silloin todellakin tuntee, millaista on, kun ei näe. Kummasti pienetkin kuhmurat tiessä saavat tasapainon heittämään, suuntavaisto katoaa, kevyen liikenteen väylällä ei välttämättä edes tiedä, että joku on sinut ohittanut (ihmisiä ei tosiaankaan välttämättä kuule heidän ohittaessaan liikenteenmelussa), valot ja varjot saavat säikähtämään, että jotakin kaatuu päälle jne. Ja sitten se suurin: minun on luotettava siihen, että koira pysähtyy suojatien reunaan, ettei se opasta minua ojan pohjalle tai kävelytä päin maassa olevaa estettä jne. Näiden kokemusten jälkeen sitä sitten aina haluaa skarpata vaan vielä enemmän koirankoulutuksessa. Ja näiden kokemusten kautta sitä vasta sitten ihan oikeasti tajuaa, miten jotkut asiat on opetettava koiralle pilkuntarkasti ja miksi jotkut asiat (joita ei näkevänä ymmärrä) ovat niin tärkeitä opettaa. Pitää mennä kauas, että näkee lähelle :)

Outi: Opaskoirilla on paljon yhteisiä luonteenpiirteitä: niiden pitää olla hyvähermoisia, niiden on kyettävä rauhoittumaan paikassa kuin paikassa, täytyy olla keskittymiskykyä jne...mutta sitten ne saattavat silti erota luonteiltaan täysin toisistaan. Jo tähän mennessä, tämän pitkän työurani aikana ;) olen saanut kouluttaa koiria, jotka ovat pehmeitä ..jotka saattavat olla pehmeitä ohjaajaa kohtaan, mutta toisia koiria kohtaan dominoivia ja teräviä...jotka voivat olla itsepäisiä, mutta silti pehmeitä...jotka voivat olla hyvin ohjaajapehmeitä ja siksi vaikeita kouluttaa (silkkihansikkain mutta päättäväisesti)....jotka haastavat ihmistä eri tilanteissa...jotka oppivat nopeasti...jotka oppivat hyvin hitaasti...Täytyy löytää se keino, jolla saan juuri tämän koiran oppimaan. Ja vielä täytyy löytää sellainen keino, että saan tämän koiran tekemään saman asian yhä uudestaan toisen ihmisen kanssa. Tuolloin täytyy miettiä, mikä motivoi juuri näillä luonteenpiirteillä varustettua koiraa eniten? Ja sitten vielä se, että mikä on sellainen motivaattori, jota voin käyttää ilman, että opaskoira oppisi sellaisia tapoja, joista voisi sen uralla olla haittaa. Esim. saalisviettiin perustuvia palkkioita ei opaskoirankoulutuksessa voi käyttää, koska saalisviettiä ei opaskoiran toivota osoittavan ainakaan työssä ollessaan. Jokainen voi kuvitella, mitä tapahtuu, jos opaskoira lähtee yhtäkkiä vauhdilla tielle vierineen pallon perään tai tuulessa lentävän lehden perään. Ei oo aina helppoo, mutta toisaalta sitten se just tekee tämän työn mielenkiintoiseksi :)

Lisäksi on vielä löydettävä se itselle sopivin keino kouluttaa. Tämä on ehkä se tärkein pointti. Mikä tapa kouluttaa sopii minulle itselleni? Ketään apinoimalla ei varmasti edisty koirien kanssa, jos tapa tuntuu itsestä väärältä tai ei itse sitä kunnolla osaa. Ja tässä asiassa sitten törmääkin väkisin siihen kysymykseen, että mikä tapa kouluttaa on minusta itsestäni eettisesti oikein? Tähän viittasinkin tuolla ekassa blogikirjoituksessa, kun sanoin pohtineeni sitä, mikä on hyvä kouluttaja.

Hyvä asia on se, että nykyisin varmasti valtaosa koirankoulutuksesta perustuu siihen, että vahvistetaan koiran oikea käyttäytymistä positiivisin keinoin. :)

Kouluttaja vai koulutettava?

Hmm... eilen olin briardin pentuni (7kk) Helkan kanssa tokoilemassa. En ole ikinä aiemmin opiskellut saatikka opettanut varsinaista TOKOA kenellekään.Mitä nyt Helkan kanssa kävimme ensin pentutokon ja nyt sitten jossain mielenhäiriössä olen soluttautunut kilpailuihin tähtäävien ryhmään?!..
Olen siellä kurssilla siis oppijan roolissa koirani kanssa. On mielenkiintoista huomata rooliero. Kun itse toimin ryhmän opena, olen määrätietoinen ja tiedän tai ainakin luulen tietäväni mitä olen tekemässä;) Mutta kun olen oppilaana tokoporukan riveissä, viimeisetkin itsevarmuutenirippeet katoava... heh, no ei aivan, mutta todella pieneksi itsensä siellä tuntee.
Mukavaa kurssilla on, en sitä sano. Osa kanssaoppijoista on jo ns. vanhojatekijöitä ja he tietävät tokomaailmasta tuhat kertaa enemmän kuin minä. Yritän imeä tietoa itseeni kuin sieni.

On helppo asettua oppijanrooliin, kun käy välillä toisten ohjaamilla tunneilla. Siinä omia tunteja pitäessä pystyy hyvin samaistumaan siihen, miltä siitä oppilaasta tuntuu. Varsinkin, jos hänellä ei ole ollut ikinä koiraa tai hän ei ole varsinaisesti kouluttanut koiraa. Antaa kummasti perspektiiviä myös omiin tekemisiinsä. Olenkin jäänyt pohtimaan itseäni kouluttajanroolissa. Kuinka voin kehittyä ja antaa oppilailleni vielä enemmän?

Miten eläin oppii?

Miten eläin oppii?

Seuraukset ratkaisevat käyttäytymisen ja käyttäytymistä vahvistavat seuraukset vahvistavat käyttäytymistä, jolloin käyttäytymisestä tulee pitkäkestoisempaa ja voimakkaampaa.

ELÄIN VOI OPPIA

POSITIIVISEN VAHVISTAMISEN KAUTTA:

• koira saa halutun käytöksen jälkeen jotain mistä se pitää (esim. makupalan) . Palkitsemisella vahvistetaan käytöstä.
• luoksetulo + makupala = luoksetulon varmistuminen

NEGATIIVISEN VAHVISTAMISEN KAUTTA:

• koiralta otetaan pois jokin epämiellyttävä asia pois käyttäytymisen seurauksena esimerkiksi hihna löystyy koiran lakatessa vetämästä hihnassa

POSITIIVISEN RANKAISUN KAUTTA:

• positiivisessa rankaisussa käyttäytymisen seurauksena lisätään jotakin mistä koira ei pidä esimerkiksi hihnasta nykäistään tiukasti koiran vetäessä.
• HUOM! POSITIIVINEN tarkoittaa tässä yhteydessä vain jonkin lisäämistä, se ei tarkoita mitään hyvää!
• koira haukkuessa hihnasta nykäistään terävästi, haukkumisen pitäisi lakata eli käytöstä vähennetään, mutta tapahtuuko oikeasti näin? Useimmiten vain ei-toivottu käytös vahvistuu (haukkuminen + nykäisy = haukkumisen yltyminen)

NEGATIIVISEN RANGAISTUKSEN KAUTTA:

• negatiivisessa rankaisussa koiralta otetaan käyttäytymisen seurauksen johdosta jotakin pois kuten leikkikalu tai koiralle ei anneta huomiota (ns. jääkausi)
• Ajatus: aina kun koira haukkuu, ei anneta huomiota ja haukkuminen muuttuu harvinaisemmaksi. Käytöstä vähennetään. (Toimiiko oikeasti? Haukkuminen + palkka = haukkuminen)

Meistä jokainen itse päättää minkä mukaan eläimiään kouluttaa, mutta jo oppimistapojen mukaan voisi miettiä kuinka pitkälle rangaistukseen perustuvat koulutustavat kantavat. Olemme oppilaiden kanssa miettineet näitä oppimistapoja myös ihmisten oppimiseen ja pohtineet sitä, että kuinka me itse haluaisimme oppia ja kuinka hyvin ne toimivat meillä ihmisillä.

Eli voidaan sanoa, että rankaisuun perustuvilla oppimis- ja koulutusmetodeilla:

• rankaisu lisää stressiä
• rankaisu lisää aggressioiden syntyä ja kääntyy usein sinua itseä vastaan
• rangaistuksen pelossa eläimet oppivat välttelemään uuden oppimista ja eläimet ja ihmiset passivoituvat 
• rangaistuksia käytettäessä niiden teho hiipuu, jolloin niiden on oltava aina voimakkaampia ja voimakkaampia, jolloin noidankehä on valmiina

Vahvistavalla oppimisella (positiivisella ja negatiivisella) saavutamme pitkäkestoista ja pysyvää oppimista ja meillä on hyvinvoivia ja oppivaisia eläimiä!