Ajatuksia Outin ja Riikan ajatuksista

Riikka: Välillä on tosiaan valaisevaa vaihtaa roolia :) Opaskoirankoulutuksessa varmasti yksi valaisevimpia hetkiä on aina se, kun laittaa itse laput silmille ja on itse sokkona koiran kuljetettavana ja ihmisen peesattavana. Silloin todellakin tuntee, millaista on, kun ei näe. Kummasti pienetkin kuhmurat tiessä saavat tasapainon heittämään, suuntavaisto katoaa, kevyen liikenteen väylällä ei välttämättä edes tiedä, että joku on sinut ohittanut (ihmisiä ei tosiaankaan välttämättä kuule heidän ohittaessaan liikenteenmelussa), valot ja varjot saavat säikähtämään, että jotakin kaatuu päälle jne. Ja sitten se suurin: minun on luotettava siihen, että koira pysähtyy suojatien reunaan, ettei se opasta minua ojan pohjalle tai kävelytä päin maassa olevaa estettä jne. Näiden kokemusten jälkeen sitä sitten aina haluaa skarpata vaan vielä enemmän koirankoulutuksessa. Ja näiden kokemusten kautta sitä vasta sitten ihan oikeasti tajuaa, miten jotkut asiat on opetettava koiralle pilkuntarkasti ja miksi jotkut asiat (joita ei näkevänä ymmärrä) ovat niin tärkeitä opettaa. Pitää mennä kauas, että näkee lähelle :)

Outi: Opaskoirilla on paljon yhteisiä luonteenpiirteitä: niiden pitää olla hyvähermoisia, niiden on kyettävä rauhoittumaan paikassa kuin paikassa, täytyy olla keskittymiskykyä jne...mutta sitten ne saattavat silti erota luonteiltaan täysin toisistaan. Jo tähän mennessä, tämän pitkän työurani aikana ;) olen saanut kouluttaa koiria, jotka ovat pehmeitä ..jotka saattavat olla pehmeitä ohjaajaa kohtaan, mutta toisia koiria kohtaan dominoivia ja teräviä...jotka voivat olla itsepäisiä, mutta silti pehmeitä...jotka voivat olla hyvin ohjaajapehmeitä ja siksi vaikeita kouluttaa (silkkihansikkain mutta päättäväisesti)....jotka haastavat ihmistä eri tilanteissa...jotka oppivat nopeasti...jotka oppivat hyvin hitaasti...Täytyy löytää se keino, jolla saan juuri tämän koiran oppimaan. Ja vielä täytyy löytää sellainen keino, että saan tämän koiran tekemään saman asian yhä uudestaan toisen ihmisen kanssa. Tuolloin täytyy miettiä, mikä motivoi juuri näillä luonteenpiirteillä varustettua koiraa eniten? Ja sitten vielä se, että mikä on sellainen motivaattori, jota voin käyttää ilman, että opaskoira oppisi sellaisia tapoja, joista voisi sen uralla olla haittaa. Esim. saalisviettiin perustuvia palkkioita ei opaskoirankoulutuksessa voi käyttää, koska saalisviettiä ei opaskoiran toivota osoittavan ainakaan työssä ollessaan. Jokainen voi kuvitella, mitä tapahtuu, jos opaskoira lähtee yhtäkkiä vauhdilla tielle vierineen pallon perään tai tuulessa lentävän lehden perään. Ei oo aina helppoo, mutta toisaalta sitten se just tekee tämän työn mielenkiintoiseksi :)

Lisäksi on vielä löydettävä se itselle sopivin keino kouluttaa. Tämä on ehkä se tärkein pointti. Mikä tapa kouluttaa sopii minulle itselleni? Ketään apinoimalla ei varmasti edisty koirien kanssa, jos tapa tuntuu itsestä väärältä tai ei itse sitä kunnolla osaa. Ja tässä asiassa sitten törmääkin väkisin siihen kysymykseen, että mikä tapa kouluttaa on minusta itsestäni eettisesti oikein? Tähän viittasinkin tuolla ekassa blogikirjoituksessa, kun sanoin pohtineeni sitä, mikä on hyvä kouluttaja.

Hyvä asia on se, että nykyisin varmasti valtaosa koirankoulutuksesta perustuu siihen, että vahvistetaan koiran oikea käyttäytymistä positiivisin keinoin. :)